Kiiltokuvajoulu enkelipölyllä

Niitä täydellisiä jouluja on varmasti kaikkialla, ihanaa ruokaa ja yhdessäoloa, iloa ja naurua. Ja sitten on niitä, joita ei naurata - toivottavasti ei kuitenkaan ihan kaikkialla. Syvästi toivon, ettei nauru uuvu väsymyksen vuoksi - ei ainakaan jouluvalmisteluista johtuvan väsymyksen.

Minuunkin iski joskus perheenäitivimma. Siksi sitä itse kutsun. Tähän vimmaan liittyy vankka uskomus siitä, että esimerkiksi jouluun kuuluu tiettyjä asioita - mitä kenelläkin - muttä yleisesti vähän normaalia siistimpi koti, vähän normaalia parempi ruoka - jota on tietenkin liikaa - ja itse tehtyjä torttuja tai karjalanpiirakoita tai mitä kenellekin...

Sitten tuli tämä joulu... Hitsi kun tähän jouluun valmistautuminen on ollut ihan naurettavaa. Siis oikeasti on naurattanut! Kun viime viikolla aikomukseni oli aloittaa kotimme siistiminen - tarve todella oli, sillä kodissamme lienee räjähtänyt jotain - eletyksi elämäksikin sitä kutsutaan... Mutta kuinka kävikään suunnitelmieni? - Eivät toteutuneet, niinkuin eivät yleensä toteudu. Kävin iltaisin tuurailemassa tallilla, ja nautin joka hetkestä siellä. Kotona sitten vain lepäilin. Oli pakko. En kiristänyt pinnaani siivoamalla väsyneenä. En liioin vaatinut sitä lapsilta. Tästä taputtelen nyt itseäni selkään.

Tuli tämä viikko ja sama meno jatkui. Kiirettä töissä, vähän tallillakin... Kukahan siivoaisi tai etsisi vaikka joulukoristeet varastosta? Ei kukaan. Lahjat olin toki ostellut rennosti kauppakeskuksessa kävellen ja ihmismassoja väistellen. Sekin oli  mukavaa kun tiesi mitä oli hakemassa eikä piipahtanut yhteenkään ylimääräiseen kauppaan.

Lopulta tänään - aatonaattona - totesin, että joulu ja loma lienee ovella. Oli vielä töitä ja tilitoimistossakin piti piipahtaa, mutta olin suorastaan innoissani siitä mihin tilanteeseen olin päätynyt. Olin löytänyt juuri minulle ja lapsille oikean tavan valmistautua ihanaan perhejouluun. Kun aloin äsken mielessäni koota yhteen tähän liittyviä nerouksia, suorastaan hykertelin:

Aamulla keksin, että jos kipaisen lähikauppaan aamuhämärissä seitsemän jälkeen, siellä olisi varmasti vielä jokunen pieni joulukinkku, mitä olisi ihan turha kuvitella enää iltapäivän tungoksessa löytävänsä. Ja tadaa, hyllystä löytyi kaksi pientä luomukinkkua. Vältin kokonaan reissun isompiin marketeihin. Jo pelkästään se on juhlimisen arvoinen asia!

Iltapäivällä oli sitten vallan vaivatonta tehdä muutkin ruokaostokset lähikaupassa, jossa ei pääse syntymään markettien mittakaavan jonoja ja tungosta eikä kaupan läpi kävelyyn tarvitse tuhansia askeleita. Joulumieli säilyi ja vain vahvistui!

Entä se siivous? Lapset pääsivät ajoissa koulusta kotiin, joten esitin heille kainon toiveen astianpesukoneen tyhjentämisestä ja roskien viennistä. Joulumeiltä näyttää olleen, sillä hommat oli kotiin tultuani hoidettu. Itse pikaisesti imuroin ja himmensin valot. Kuusen koristelun jälkeen meille tuli joulu!

Myönnän nanosekunnin ajan huolestuneeni lahjoista. Ne olisivat paketoimatta, mutta sekin ihana puuha on kurjaa väsyneenä, yömyöhään ja ihan itsekseen. Tässäkin asiassa jaettu ilo olisi kolminkertainen ilo, joten istutin molemmat lapset eri huoneisiin paketoimaan toistensa lahjoja! Molemmat nauttivat lahjojen käärimisen salaperäisyydestä ja antamisen riemusta. Miksi tämä olisi vain aikuisten etuoikeus?

Illan aikana oli useaan kertaan aikaa istahtaa sohvalle rupattelemaan lasten kanssa. Meillä oli ihania keskusteluja. Pienempi on innokas ruuan laittaja ja laittoi topakasti  kinkkua paistopussiin ja mittaria paikalleen. Kinkku onnistui loistavasti! Syöttelimme toisillemme suklaata ja nautimme loman alusta. Illan aikana parin viikon kiireet alkoivat unohtua. Tortut ovat edelleen paistamatta, mutta mitä ihania tunnelmakuvia, varsinaisia kiiltokuvia pienen perheemme jouluun jo liittyykään. Näitä kiiltokuvia piirtelemme lopunkin joulua. Ja se pöly mitä tänne kotiimme ehkä jäi, olkoon enkeleiden taikapölyä. Muistuttakoon se meitä niistä ihanista hetkistä yhdessä, joissa varmasti jouluenkelitkin ovat läsnä!

Hyvää, rauhallista joulun aikaa kaikille!!